Loppuvuoden lupauksia

Syksy on ollut yllättävän valoisa, eikä onneksi niin pimeä ja musta kuin pelkäsin. Lumi tuo myös alkutalveen mukavasti valoa, vaikka tuskinpa lumi maassa kovin kauaa pysyy. Kuitenkin syksy on aina “puserrus”: arkirutiinit, vähenevä valon määrä ja kylmyys. Aloin miettiä, onko sen pakko olla näin? Samalla tavalla tässä vuodenajassa on omat hyvät puolensa kuin keväässä jaContinue reading “Loppuvuoden lupauksia”

Onnellinen testaaja

Kirjoitin edellisessä tekstissäni siitä, miten olen joskus sortunut kosmetiikan liikakäyttöön. Kasapäin tuotteita yhtä aikaa käytettynä ei todellakaan tehnyt hyvää iholleni, ja hiljalleen olen oppinut olemaan maltillisempi kosmetiikan kanssa. Olen onnekas, kun olen saanut testattavaksi sellaisia uusia ja erilaisia kosmetiikkatuotteita, joita en välttämättä itsekseni olisi hoksannut kokeilla, ja jotka ovat osoittautuneet sopiviksi iholleni. Kun lähdin mukaanContinue reading “Onnellinen testaaja”