Some Like It Hot

Syksy on ollut sellainen, että olen kaivannut hyvän mielen ohjelmia. Sellaisia jotka eivät ole liian raskaita tai realistisia, väkivaltaisia tai ahdistavia. Komediaa kuten Some Like It Hot ja Frasier, jännitystä kuten Hercule Poirot -elokuvat tai L’art du crime (Kuolema maalaa taulun) tai taide- ja lastenohjelmia. Olen kaivannut sitä, että ajatus saa levätä ohjelmassa ja tarinassa, kauniissa kuvissa tai mieltä hersyttävässä huumorissa. Lastenohjelmissa on se hyvä puoli, että niitä katsoessaan aikuinenkin tietää olevansa turvassa, vaikka ei tällaista asiaa haluaisi myöntää tai ajatellakaan.

Katsoin kolmikymppiseksi asti kaikkea mahdollista; oli väkivaltaa ja realismia ja isoa draamaa ja kevyttä hömpötystä. Lasten synnyttyä ja ehkä jo ennen sitäkin tapahtui jotakin. Ehkä se on vain iän mukanaan tuomaa elämänymmärrystä ja -tajua, tiedä häntä. En enää pystynytkään ahdistumatta ja itkemättä katsomaan Kovaa lakia tai ylipäätään inhimillistä kärsimystä kuvaavia ohjelmia. Uutisissakin oli tarpeeksi ihmettelemistä, välillä mainoksissakin.

Onneksi ymmärsin olla pakottamatta itseäni – karaista (inhottava sana) – katsomaan mitään sellaista, mikä ei tuntunut luontevalta. Pitkään aikaan en paljoa Dallasin uusintoja ja Pikku Kakkosta kummempaa katsonut. Hiljalleen palattuani liikkuvan kuvan ihmeelliseen maailmaan, olen oppinut arvostamaan sitä eri tavalla ja näkemään siinä tekemisen ja taiteen, mikä tuo syvyyttä katsomiskokemukseen. Ohjelmat ja elokuvat eivät synny itsestään, vaan laadukkaita ohjelmia tekee iso joukko alan ammattilaisia. Medianomin opintojen ansiosta minulla on suurpiirteinen käsitys tästä tekemisen prosessista, ja hiljaa mielessäni keväälläkin etätöiden lomassa kiitin esimerkiksi Ylen työntekijöitä turvallisista ja laadukkaista lastenohjelmista ja sovelluksista.

Vaikka ohjelmat voisi jättää katsomattakin ja keskittyä vaan vaikkapa kirjojen lukemiseen, haluan tutustua mielenkiintoiselta vaikuttaviin sarjoihin, elokuviin ja asiaohjelmiin. Niistä saa tietoa, mutta myös valokuviin verrattavia visuaalisia elämyksiä ja ne antavat mielen liikkua eri tavalla kuin lukiessa. On iltoja, jolloin kirjan pitäminen käsissä tuntuu ylitsepääsemättömältä, mutta ohjelma tarjoaa yhtä mielenkiintoisen tarinan eri tavalla esitettynä kuin kirjassa, joten tartun tähän vaihtoehtoon. Kehun estotta nyt esimerkiksi Ylellä uusintana näkyvää L’art du crime -sarjaa, jossa on jännittäviä tarinoita, mutta myös niin upeita kuvauspaikkoja ja taidetta, että en hetkeen ole yhtä hyvää sarjaa nähnyt. Ja jotenkin nautin siitä, että vaikka lukion ranskan opiskelusta ei paljoa mieleen jäänyt, voin jollakin tasolla seurata puhetta, jonka ei siis ohjelmissa aina tarvitse olla englantia.

Kävin pari vuotta sitten Finnkinolla katsomassa Metropolitanin Carmen-taltioinnin. Olen iloinen, että nykyään on paljon erilaisia vaihtoehtoja kerryttää uusia taidekokemuksia. Carmenia parempi oli National Theatre Live -esityksen taltiointi Hamletista, jossa esiintyi Benedict Cumberbatch. Vaikka taltiointi eivät voi korvata teatterin tunnelmaa, olen iloinen, että minulla oli mahdollisuus nähdä ne isolta kankaalta. Niiden jälkeen olen uskaltautunut katsomaan aina uusia ja erilaisia tuotantoja niin elokuvateattereihin kuin teattereihinkin. Ehkä pointti onkin siinä, että taiteen ja kulttuurin “käyttöönkin” voi saada lisää rohkeutta. Uskaltaa kohdata haastaviakin teoksia, kun on pohjaa, miltä ponnistaa, eikä pelkää omia reaktioitaan ja tunnekokemuksiaan, kun on jo saanut harjaannusta aikaisemmin.

Ja pointtini tällä kirjoituksella? Moni muukin on sen sanonut, mutta tämä vuosi on erikoinen. Sen sijaan, että miettisin koko ajan ilmastonmuutosta, koronaa, Trumppia tai muita korventavia asioita, olen antanut itselleni luvan harhauttaa ajatuksia hyvien ohjelmien avulla. (Ja jos aina ei voi katsoa ohjelmaa, on onneksi olemassa podcastit. Kiitos Antti Holmalle oopperajuhlista ja sitä edeltävistä podcasteista!) On ihan ok hidastaa tahtia ja nauttia elokuvaillasta kaiken hullunmyllyn keskellä. Ehkäpä sen jälkeen jaksaa taas paremmin punnertaa uutta koronatiedotetta tai lukea uutiset.

Published by Anu

Kahden lapsen äiti, taiteen tuijottelija, kirjoittaa ja lukee paljon, rakastaa merta ja New Yorkia. Kauniista asioista.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: